Talouskasvu

Taloustieteen merkittävimpiä kysymyksiä on, että miksi jotkin maat ovat niin köyhiä ja toiset niin rikkaita toisiinsa verrattuna.

Niin tärkeä on tämä kysymys ekonomisteille aina ollut, että jopa nykyaikaisen taloustieteen perustajana pidetyn Adam Smithin pääteoksen nimi Kansojen varallisuus vihjaa siihen vastaavansa. Yksiselitteistä syytä talouskasvuun on ehkä mahdoton antaa, eikä ekonomisteilla ole vieläkään esittää kysymykseen kattavaa vastausta. Eräitä syitä talouskasvulle pidetään kuitenkin yleisesti pätevinä.

Tavallisesti nykytaloustieteessä kasvun taustalla olevat tekijät on tapana jaotella seuraavasti:

·       Investoinnit ja etenkin niiden osuus kokonaistuotannosta eli säästämisaste kasvattavat työntekijöiden käytettävissä olevien tuotantovälineiden eli pääoman määrää.

·       Tuottavuus kuvaa jokaista pääomayksikköä kohti tehtävää tuotannon määrää. Tuottavuuseroille puolestaan on useita syitä:

·       Tekniikka selittää osan tuottavuuseroista. Edistyneempi teknologia mahdollistaa korkeamman tuotannon.

·       Tehokkuus eli menettelytavat, tuotannon järkeistäminen, ahkeruus, ym. selittää loput tuottavuudesta.

Solowin kasvumalli jakaa talouskasvun aiheuttajat seuraavasti:

1.     teknologinen kehitys

2.     inhimillisen pääoman kehitys ja kasvu

3.     tuotannollisen pääoman kasvu

4.     väestönkasvu

Edes syiden tunnistaminen jonkin tietyn maan varallisuuteen on hankalaa, mutta vielä vaikeampaa on niiden selittäminen. Talouskasvun tutkiminen onkin yksi taloustieteen aktiivisimpia tutkimuskohteita, johon huomio on viime vuosina vain keskittynyt entistä enemmän.

Talouskasvua siis huutaa näissä eduskuntavaaleissa lähes jokainen puolue, vaikkei edes tiedetä mitä se on. Miksi talouskasvua tavoitellaan ikenet verillä?

”Perinteisesti talouskasvuun on suhtauduttu positiivisesti ja se on yhdistetty ihmisten mielikuvissa yhteiskunnalliseen edistykseen ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutos ja erilaiset ympäristökriisit ovat kuitenkin synnyttäneet talouskasvuun kriittisesti suhtautuvan opposition, joka on selvästi vahvistunut viime vuosina.  Niin kutsuttu degrowth-liike on saanut näkyvyyttä myös suomalaisessa keskustelussa.

Talouskasvun välttämättömyydestä, hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta keskustelu on usein varsin tunnepitoista ja monesti argumentit jäävät kevyiksi. Yksi suurimmista ongelmista talouskasvukeskustelussa lienee se, ettei sen tärkeintä käsitettä useinkaan määritellä selkeästi. Mitä talouskasvulla tarkoitetaan?

 

…Aloitetaan pohtimalla sitä, onko talouskasvu välttämätöntä nykymuotoisessa velkaan perustuvassa rahatalousjärjestelmässä?

Nykyisessä talousjärjestelmässä lähes kaikki taloudelliset suhteet perustuvat rahallistetuille velkasuhteille, jotka erääntyvät tietyn ajan kuluessa. Siksi talouden sulavan toiminnan kannalta on tärkeää, että talouden rahavirtojen määrä pysyy kasvussa. Tällöin taloudelliset toimijat ja ennen kaikkea velkarahalla investoineet tahot selviävät vanhoista velkasitoumuksistaan ja ovat valmiita solmimaan uusia.  Tämä rahatalousjärjestelmän peruslogiikka sivuutetaan valitettavan usein varsinkin valtavirtaisen taloustieteen teoretisoinnissa.

…Entä sitten talouskasvun ja julkisen talouden ”kestävyyden” sekä hyvinvointipalveluiden rahoittamisen välinen yhteys? Ajatus siitä, että talouskasvua tarvitaan julkisen talouden tasapainottamiseksi ja hyvinvointipalveluiden tuotannon rahoittamiseksi on mielekäs ainoastaan silloin, jos nykyisin vallitsevasta julkisen taloudenpidon mallista halutaan pitää kiinni.

…on perusteltua väittää, että hyvinvointipalveluiden laajentaminen ei ole mahdollista ilman reaalista talouskasvua tai verorakenteiden muuttamista. Olemassa olevan palvelutason ja tulonsiirtojen säilyttäminen sitä vastoin on yleensä mahdollista, vaikka nimellinen kasvu perustuisi pääosin hintojen nousuun.

Tämä tarkastelu osoittaa hyvin nykyisen julkisen taloudenpidon rajoitteet ja ongelmat. Jos hyvinvointipalveluiden laajentaminen nähdään tarpeelliseksi, ja sekä nimellisen että reaalisen talouskasvun edellytykset ovat heikot yritysten vältellessä investointeja sekä muita palkansaajakorvauksia (kokonaiskysyntää) synnyttäviä ja reaalista tarjontaa lisääviä tuotantotoimia, ei julkinen sektori pysty tuottamaan palveluita rahoitusrajoitteen vuoksi. Rahoitusrajoite on entistä todennäköisempi silloin, kun ulkomaan sektorin kysyntä on vähäistä ja vaihtotase on alijäämäinen. Tässä tilanteessa vaihtoehtoina ovat julkisten palveluiden tuottamisesta luopuminen tai funktionaalisen rahoituksen malliin siirtyminen.

Julkisen talouden kestävyysvaje ja eläkeiän nostaminen

Kestävyysvaje on viime aikoina ollut esillä paljon, mutta sen merkitys on jäänyt hämäräksi eikä julkisen talouden ongelmien vakavuutta täysin ymmärretä. Kymmenen vuoden aikana 1999–2008 Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen eikä kestävyysvajetta silloisten laskelmien mukaan ollut. Sen jälkeen laaja kansainvälinen talouskriisi iski Suomen talouteen voimakkaasti. Tuotanto asukasta kohti on nyt vuoden 2005 tasolla, veroaste on noussut ja korkean kustannustason takia talouden yleiset näkymät ovat heikot. Kasvavien ikäsidonnaisten menojen rahoittaminen verotusta kiristämällä voi osoittautua käytännössä mahdottomaksi. Verojen nostamisella olisi joka tapauksessa merkittäviä haittavaikutuksia. 

Vajeeksi arvioitiin elokuussa 2014 neljä prosenttia (4%) bkt:sta. Sen poistamisessa eläkeuudistuksen osuudeksi asetettiin yksi prosenttiyksikkö (1%) ja syyskuun sopimuksen arvioitiin vastaavan tätä. Lisäksi hallituksen tavoite on poistaa kestävyysvaje nostamalla työllisyysasteita muissakin ikäluokissa ja tehostamalla julkista hallintoa ja palvelutuotantoa. 

”…Kestävyysvaje ei ole suomalainen keksintö. Kuten monet muutkin suomalaista talouspolitiikkaa viime vuosina ohjanneet käsitteet, myös kestävyysvaje on peräisin EU:sta. EU:n piirissä laaditaan muutaman vuoden välein niin kutsutut kestävyyslaskelmat, joiden tarkoituksena on analysoida julkisen talouden tilaa pitkällä aikavälillä. Kestävyysvaje on näitä laskelmia varten kehitetty indikaattori.

…Valtiovarainministeriön linjaa [menoleikkaukset] ei ole kuitenkaan nielty ilman kritiikkiä, mihin vaikuttavat osaltaan havainnot 1990-luvun alun laman jälkeisten leikkausten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kritiikin kärjeksi eivät kuitenkaan ole muodostuneet vaatimukset hyvinvointivaltion toimintojen vahvistamisesta tai inhimillisen kärsimyksen estämisestä hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan vasta-argumentoinnissa on keskitytty kestävyyslaskelmien luotettavuuteen, niiden metodologisiin ongelmiin sekä taustaoletusten uskottavuuteen.

…Talousasiantuntijoiden selitysmallissa pitkälle edennyt julkinen velkaantuminen johtaa rahoitusmarkkinoiden hermostumiseen ja valtion velkapapereiden korkojen nousuun. Jos julkista taloutta ei onnistuta tasapainottamaan ajoissa, ajautuu valtio lopulta tilanteeseen, jossa sen on mahdotonta saada rahoitusta. Tässä tilanteessa hyvinvointipalveluiden tuottaminen sekä finanssipolitiikan harjoittaminen ylipäätään olisi erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta.

…Taloudellisesti suvereenit valtiot [joilla on oma valuutta] pystyvät halutessaan turvautumaan omien kulutuspäätöstensä toteuttamisessa niin sanottuun funktionaaliseen rahoitukseen, jossa lähtökohdaksi asetetaan budjettitasapainon sijasta muut tavoitteet, esimerkiksi täystyöllisyys tai riittävän laajat hyvinvointipalvelut.

…Kestävyysvaje tarjoaakin oivallisen lähtökohdan keskustelulle siitä, millä tavalla yhteinen talousjärjestelmämme tulisi järjestää, jotta yhteiskunnan enemmistön näkemystä vastaavat yhteiskunnalliset tavoitteet voitaisiin toteuttaa.”

Suomi ei voi mennä konkurssiin.

Keväällä 2015 kansan valitsemat 200 kansanedustajaa ja heidän keskuudestaan syntyvä uusi hallitus joutuvat kuromaan umpeen ~10 miljardin euron kestävyysvajeen neljän vuoden toimikautensa aikana. Onnistuuko se? Onko vain kaksi vaihtoehtoa: leikkaukset (palvelujen alasajo) tai elvyttäminen (lisävelkaantuminen)? Median ja etujärjestöjen vaalikonekysymykset ovat johdattaneet tällaiseen ajatteluun, ja vaalitentit samoin. Riippuu vain puolueen ’väristä’ kumpaa sieltä olisi tarjolla.

Miksi kestävyysvajeen merkitys on hämärä? Nykyajan tunnustetuimpia taloustutkijoita on haastateltu ympäri Euroopan, ja heidän näkemyksensä ratkaisuista eroavat yllättävän paljon toisistaan. Kenen sitten tulisi löytää vastaus, missä se viisasten kivi piilee?

Työllisyyden parantaminen

Eri puolueet lupaavat vaalikansalle parantavansa työllisyyttä. Mitenkähän sen lupauksen lunastaminen käytännössä onnistuu? Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suunta on (maan tavan ja vanhan toimintalinjan jatkuessa) seuraava:

”Työllisyyden kasvuun – edes viiveellä - ei välttämättä riitä se, että BKT kääntyy kasvuun. Mikäli vuosille 2014 ja 2015 ennustettu vaatimaton kasvu toteutuu, se on kuitenkin niin heikkoa, että kasvu jää reilusti alle niin sanotun työllisyyden kasvukynnyksen.” (TEM ennuste_kevat_2014.pdf)

TEM analyyseja 60/2014:

”Työvoiman määrän vähentyessä vuonna 2013 ja vuoden 2014 alussa työvoiman ulkopuolella olevista ryhmistä kasvoivat erityisesti kotona olevat eli omaisia tai lapsia hoitavat ja ns. muut. Vuoden 2014 edetessä kotona olevien määrä on kääntynyt laskuun, mutta ns. muut -ryhmän koko on kasvanut edelleen. Myös kaikkein vanhimmassa ikäryhmässä työvoiman ulkopuolelle jääneiden osuus on kasvanut, vaikka ikääntynyt työvoima on lisääntynyt määrällisesti ikäluokkien suuren koon vuoksi.

Työttömyyden ja piilotyöttömyyden kehitys on eriytynyt, ja aivan viime vuosina piilotyöttömyyden kasvu on ollut nopeampaa kuin työttömyyden kasvu, mikä heijastelee työmarkkinanäkymien heikentymistä työttömien luopuessa työnhausta. Viimeisen vuosineljänneksen aikana työmarkkinoilta on poistunut erityisesti miehiä, mikä viittaa osaltaan teollisen työn ahdinkoon ja osaamisen joustamattomuuteen.

Vuonna 2015 työttömiä työnhakijoita on 340 000 henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli 12 kuukautta työttö- mänä työnhakijoina olleita henkilöitä on 93 000 vuonna 2014 ja 100 000 vuonna 2015. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on 44 000 henkilöä vuonna 2014 ja 45 000 henkilöä vuonna 2015.

…nuorisotakuu ei ole hidastanut nuorten työttömyyden pitenemistä keski-ikäisiin verrattuna. Tarkastusvirasto kuitenkin arvioi, että heikkojen tulosten syynä on ollut heikko suhdannetilanne. On mahdollista, että ilman takuuta tilanne olisi vielä huonompi.”

Tässä ollaan – mihin mennään?

Konkaripoliitikkomme asiantuntijoineen eivät ole ratkaisuja velkaantumisen taittamiseen löytäneet, pitäisikö ensikertalaisen kansanedustajaehdokkaan ne keksiä?

En ole antanut vaalikoneille yhtään perinteistä ’vaalilupausta’, koska realistisesti ei ole mahdollista yhden ihmisen lupauksia tässä hallintojärjestelmässä toteuttaa. Eikä edes yhden puolueen lupauksia. Eikä ollut hallituksenkaan lupauksilla suurta painoarvoa kuluneella kaudella.

Lausuntoja, selvityksiä, tutkimuksia ja kannanottoja on julkaistu, mietintöjä laadittu, kokouksissa istuttu ahterit hellänä viikkoja ja kuukausia – mutta missä tulokset? Hankkeita on perustettu ja turhina jo lopetettukin, rahaa hassattu ja kilokaupalla raportteja toimitettu mm. EU:n toimielimille. Mutta ongelmat sen kuin syvenevät, säästösyistä valokin on jo sammutettu tunnelin päästä.

Onko syy valtionjohdon toimintatavoissa? Liian monimutkaisissa ja tehottomissa hallintoprosesseissa? Vanhan protokollan mukaan etenevässä marssijärjestyksessä?

Elämä jatkuu joka tapauksessa, saa hallitus päätettyä niin tai ei saa päätettyä. Herää myös kysymys, missä kansalaisten elämää määrittävät päätökset oikeasti tehdään? Pehmein matoin vaimennetuissa vallan kabineteissa, joissa hallintoalamaisten kohtalot sinetöidään? Valtioneuvoston ja ministeriöiden virkamiehet vaivihkaa sitten panevat näitä ’ohjeistuksia’ toimeen?

Piraattipuolue ajaa hallinnon avoimuutta ja päätöksenteon tuomista lähemmäs kansalaisia. Meidän mielestämme vireillä olevista hankkeista ja lakiesityksistä pitää tiedottaa selkeästi ja ymmärrettävästi niin ajoissa, että kansalaisilla on mahdollisuus tutustua asioihin sekä antaa niistä palautetta jatkovalmistelua varten. Haluamme rakentaa parempaa toimivampaa demokratiaa.

Yhteiskunnan rakenteiden (mm. teollisuus, väestön ikääntyminen, rahoituskriisi) nopeassa muutoksessa kunnat eri puolilla Suomea ovat valmistautuneet ja osaksi toimeenpanneetkin jo keskeneräisiä kunta- ja sote-uudistuksia kukin omalla tavallaan, kokeillen ja tuskaillen valtiollisen päätöksenteon hitautta. Kaikki me tiedämme edellisen hallituksen viime vaiheiden uutisoinnista, mihin jamaan nämä suuret koko maata koskevat muutokset jäivät.

Tässäpä pieni pala purtavaksi meille kansanedustajaksi pyrkiville.

Piraattipuolue toimii perinteisen talouspoliittisen jaottelun ulkopuolella, eikä suoraan ota kantaa valtiontalouden kokoon tai vastaaviin kysymyksiin. Oikeudenmukaisen talouspolitiikan perusteena on koko yhteiskunnan etu ilman eri ryhmien vastakkainasettelua.

Piraattipuolue haluaa vähentää tarpeetonta byrokratiaa. Liian monimutkainen byrokratian rattaisto vaikeuttaa järjestelmän ymmärtämistä, sekä aiheuttaa yhteiskunnalle ja yksilölle taloudellisia tappioita.

Verotuksen yksinkertaistaminen on tarpeen, sillä järjestelmää on kokonaisuudessaan liki mahdoton ymmärtää ja sen vuoksi kansalaisen oikeusturva verotusasioissa on heikko. Nykyinen verotusjärjestelmä vaatii usein ulkopuolisen verotusasioihin erikoistuneen apua, jotta kaikki asiaankuuluvat verovähennykset saadaan hyödynnettyä. Verosuunnittelun tarvetta on siis vähennettävä.

Perustulon käyttöönotto vähentää huomattavasti sosiaaliturvajärjestelmään liittyvää byrokratiaa.

Sosiaaliturvan tulee pääosin perustua kaikkien kansalaisten vastikkeettomaan perustuloon, joka mahdollistaa kohtuullisen elintason ja kannustaa hankkimaan ylimääräisiä tuloja. Perustulo ei vaadi merkittävästi ylimääräistä julkista rahoitusta, sillä tuki korvaa suuren osan nykyisistä tuista.

Perustulo parantaa erityisesti pienyrittäjien, opiskelijoiden, tutkijoiden, toimeentulotuella elävien, pätkä- ja silpputyöläisten, freelancereiden, luovan työn tekijöiden ja urheilijoiden asemaa. Ne, joilla tulot tulevat epäsäännöllisesti tai satunnaisina piikkeinä, saisivat toimeentulonsa turvaksi perustulon, jota muut saadut tulot eivät vähennä. Heidän ei tarvitsisi taistella tukiensa puolesta, eivätkä he joutuisi tulo- tai kannustinloukkuihin.

Perustulo sopii yhteen puolueen muidenkin tavoitteiden kanssa. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä kunnioittaa huonosti asiakkaidensa yksityisyyttä. Jatkuva tuensaajien rahankäytön seuraaminen on paitsi tehotonta, myös nöyryyttävää. Perustulo sopii yleisemmälläkin tasolla piraattiliikkeen henkeen. Sen myötä tarpeeton kontrolli ja byrokratia vähenisivät ja ihmisten valinnanvapaus kasvaisi.

Muista puolueista pisimmälle mietitty perustulomalli on vihreillä. Piraattipuolueessa vihreiden perustulomallia pidetään hyvänä lähtökohtana keskustelulle.

https://rahajatalous.wordpress.com/2012/02/02/bruttokansantuote-ja-talouskasvu/

Image courtesy of jesadaphorn at FreeDigitalPhotos.net